Aamupalan ja aamukokouksen jälkeen aamupäivällä päätin kirjautua omaa terveyttä koskevalle sivustolle. Pikainen kurkistus aikavarauksien puolelle, suoraan työterveyslääkärin alle. Tiedostan, että paras varata suoraan omalle työterveyslääkärille, joka voi tarpeen tai tilanteen mukaan ohjata eteenpäin, toisin kuin muut työterveyden lääkärit. - Jaahans, ei ainakaan viikkoon ole aikoja tarjolla. Seuraava vapaa 15 minuutin mittainen aika viikon päästä maanantaina, 8.3.2021. Nappaan heti kiinni, ettei mene ainakaan kauemmas. - Muutama klikkaus ja aika on varattu ja vahvistus saatu.
Varauksen jälkeen muutamia päiviä kutakuinkin normaalia elämää. Tai niin normaalia kuin nyt sitä voi tässä maailmantilanteessa pitää normaalina. Uusi normaali.
Pariin päivään en puhu aiheesta patti kenellekään. Miesystävänkin kanssa onneksi muitakin aiheita, kuten hänen hiihtonsa ja lähestyvä talvilomansa. Elämme myös jänniä hetkiä MM-hiihdoissa. Ajatukset rullaa ja kulkee arjessa, työssä, etätyössä ja sen tekemisessä. Asiakkaiden asioissa. Eipähän ehdi omia asioitaan murehtia, tai suotta märehtiä. Elämä soljuu siis omaa latuaan. Viikko on kuitenkin pitkä aika. Maaliskuun alku antaa jo pientä lupausta lähestyvästä keväästä. Kauniitakin päiviä, aurinkoisia sellaisia.
Parille parhaalle ystävälle kuitenkin asiani uskon. En halua laajemmalle lähteä päivittelemään, en edes Äidille, kun ei ole oikein mitään sanottavaa. En halua vielä alkaa hänen yöuniaan viemään, kun ei ole mitään tietoa mistään ja asiat on miten on. Otettava miten on. Ne etenevät omalla painollaan. Kullakin päivällä omat murheensa tai asiansa. Se riittää! Äidille puhun jos on aihetta ja sittenkin mieluummin kasvokkain, tai maskittain käytävä luonaan tai yhdessä ulkoillen. Turha häntä vielä säikyttää. Samaaa ajattelen muutenkin osasta ystäviäni. Niin ihania kuin ovatkin, mutta ehtivät kuulla myöhemmin jos tarpeen on. Piiri pysyy pienenä. Sellaista melko hiljaiseloa se nyt on muutenkin ja vaikka puhelimessa puhunkin monen kanssa, niin asioita on muitakin jaettavaksi, ilman mokomia pattejakin.
Loppuviikkoa ja viikonloppua kohti kuitenkin vähän asia käy mielessä ja välillä täytyy jo tunnustella, että onko patti vielä paikallaan, miltä se tuntuu, onko isompi vai pienempi. Ajoittain se vähän jo aristaa, kun on saanut huomiota osakseen. Onneksi miesystävä ymmärtää huoleni ja vieläkin jaksaa muistuttaa, ettei pidä nyt liikaa murehtia, että lääkärinaika on tulossa.
Kommentit
Lähetä kommentti