Näin kevään korvilla herään ajatukseen siitä, miten vuosi on kulunut. Aika on saanut siivet ja se on todella mennyt nopeasti. Aina ei saa päivistä kiinni, saatikka viikoista. Mutta tässä kohtaa hetken pysähdys ja tekstin tuottamista. Uusia patteja en ole havainnut. Ei ole ollut siis sen kautta aihetta lääkäriin. Olen kokenut, että olen voinut alkuvuoden paremmin kuin vuosi sitten. Huomasin ja tajusin nimittäin jokin aika sitten, etten ole ollut tänä vuonna läheskään niin väsynyt kuin reilu vuosi sitten. Oli ihanaa huomata ja kokea, että olo on parempi! Toki ja tietenkin minulle on kertynyt "koronakiloja", mutta silti koen olon olevan parempi. Liikuntaa en ole harrastanut niin tosissaan kuin ehkä joskus aiemmin. Siinä voisin tehdä paremmin. Ehkä tässä vielä jotenkin ryhdistäydyn tässä asiassa. Olen sen ikäinen (tai huom. huom. tulen olemaan _sen_ ikäinen :) ), että sain kutsun osallistua terveystarkastukseen ja sitä edeltäviin labratutkimuksiin. Tietenkin tartuin tarjottuun ...
Näin se onkin. On syytä olla kiitollinen. Olla onnellinen. Silti kuitenkin tunteet on jollain tasolla, melko syvällä, piilossa, eikä osaa olla niin kiitollinen ja niin onnellinen, kuin ehkä pitäisi, ei ainakaan heti samoin tein. Tunteet tulevat jälkeenpäin. Yleensä silloin, kun alkaa muistella asiaa ja kerrata tapahtumia jonkun kanssa. Sillä nyt jo asiasta tietää jo useampi ihminen, kuin mitä alussa, kun näitä "valittuja" ei ollut kuin muutama ja tärkeimmät. Edelleenkin monella ei ole aavistustakaan miten minun kevääni kulki pikakelauksella kuuden viikon harppauksen eteenpäin. Todellakin. Noin kuuden viikon matka patin löytämisestä tietoon, että kyseessä ei ole pahanlaatuinen patti on sellainen matka, ettei sitä oikein ymmärrä. Vieläkään, vaikka tätä kirjoittaessa aikaa on kulunut jo kolme ja puoli kuukautta. On kuitenkin valtavan hienoa huomata ja omakohtaisesti todeta, että tällaisella hetkellä terveydenhuolto (työterveys ja julkinen) toimii. Melko saumattomasti. Eli...