Ohuessa langassa

Koko päivä vilkuilen kasvavan jännityksen vallassa puhelintani. Eikä se lääkäri vieläkään soita. Ruokatuntiin asti saan töitäkin edistettyä, eikä ajatus vielä harhaile. Kahvin jälkeen en meinaa enää jaksaa keskittyä. Iltapäivällä olen jo melkein töitä lopettelemassa, sulkenut osittain työssä käyttämiäni ohjelmia, mitä en enää loppupäivästä tarvitse. Eikä vieläkään se lääkäri ole soittanut. Mietin, että ennenkuin suljen loput ohjelmat ja työtietokoneen, käyn kyllä työajalla vessassa ja vien oman puhelimeni eteisen tasolle jos se sattuisi just soittamaan. - Ja niin, tietenkin sattuu. Just silloin soittamaan. Kiireesti pesen kädet ja varmasti vielä sormenpäät märkinä vetelen vastauspainiketta kosketusnäytöllä. Toimii se sentään puolikuivin käsin. Reippaana vastaan koko nimelläni. Lääkäri esittäytyy ja sillävälin minä ehdin istahtaa alas keittiön pöydän ja muistiinpanovälineiden ääreen. Sanoo, että ehdit käydä labrassa ja kaulan alueen ultraäänitutkimuksessa. - Niin ehdin. Otettiin myös oh...

Olipas nopeaa, ehdin ajatella, kun työterveyden käyntiä seuraavana päivänä puhelimeni jo piippaa labrojen tuloksien valmistuneen. Kahvitauko sitten kuluukin tuloksia lukien. Epäuskoisena tuijotan tietokoneen ruutua. Veriarvot yllättävät, ne on aikalailla paremmalla tolalla, kuin uskoinkaan. Luulin, että ne olisivat laskeneet enemmän kuin mitä tulokset nyt näyttävät. Hemoglobiini 131, oikeastiko, minulla. Hematokriittikin 41,8, jopa nyt jotakin. Ne siis on olleet huomattavan paljon pienemmät kuin nyt. Siis noin viitisen vuotta sitten, kun piti ottaa rautakuuri tai kaksikin, että saatiin arvot nousemaan. Ferritiini kuitenkin edelleen liian alhainen (32,3), eli antaa ymmärtää, ettei rauta halua minuun imeytyä. Sen arvo kuitenkin parempi, kuin puolitoista vuotta sitten elämäni ensimmäisellä mittauksella. Sitä eivät lääkärit tunnu ottavan tosissaan, ne suhtautuvat kovin ristiriitaisesti tähän nykyisin paljon puhuttavaan arvoon. Näin on ollut usein kilpirauhasasoidenkin kanssa. Ferritiinin a...

Keskiviikkoaamuna aamupuuron jälkeen aloitan etätyöt ajoissa kotona. Kahvit keitän vasta vähän myöhemmin, kun työt on jo käynnissä. Labroja ennen siis ei ollut tarpeen paastota. En koe itseäni kauhean nälkäiseksi, ilmeisesti jännityksen kautta taas yöunet vähän huonot, niin ei oikein maistu. Pääsääntöisesti kuitenkin aina syön aamupalan sekä työ- että vapaa-aamuina.  Jotain töitäkin saan tehdyksi, mutta lähden liikkeelle jo yhdeksän jälkeen, koska työterveyden labrasta on suora siirtymä samaa käytävää kaulan ultraäänitutkimukseen. Aamun aurinko on taas häikäisevän kirkas. Se piristää mieltä.  Työterveydessä labran odotustilassa istuu mies, katsoo kaikessa rauhassa tv:n aamuohjelmaa. Pääsen itse verikokeisiin jo ennen varattua aikaani miehen jäädessä odottamaan. Labrahoitajan tekemä nopea henkilötietojen tarkistus ja sitten istuminen näytteenottotuoliin. Tulee puheeksi otettavat verikokeet, varmistan,  että lähetteessä on myös kirjattu ferritiiniarvot. Hoitaja varmistaa nä...

 Alkupäivä töissä menee vähän retuperälle. Huomaan itsessäni pientä jännitystä ja keskittymiskyvyttömyyttä. Mieli harhailee väkisin iltapäivään. Esimiehen kanssa olin sopinut voivani plussien kautta omille asioilleni liukua iltapäivällä ennen kiinteän työajan loppua niin, etten enää työn ja tietokoneen ääreen palaa silloin maanantaina.  Päiväkahvin aikaan sitten hyppään autoon ja ajelen kaupunkiin työterveyteen. Päivä on pakkasen puolella, selvästi kylmempi kuin viikonloppuna. Aurinko kuitenkin paistaa ja muistuttaa keväästä. Naistenpäiväkin, toden totta. Tietenkin vastaanottoajat ovat vähän myöhässä, mutta omani tulee ajallaan, lähes 10 minuuttia myöhässä. Kerron murheeni ja toiveeni jatkoa ajatellen. Aloitan päällimmäisestä asiasta, patista minkä löysin viikkoa aiemmin. Toivoin lääkärin tutkivan poskionteloni, saavani peruslabratutkimukset sisältäen kilpirauhastutkimukset ja myös ferritiiniarvot toivon mitattavaksi. Kerron joitakin vuosia sitten tehdystä kilpirauhasen ultraä...

 Aamupalan ja aamukokouksen jälkeen aamupäivällä päätin kirjautua omaa terveyttä koskevalle sivustolle. Pikainen kurkistus aikavarauksien puolelle, suoraan työterveyslääkärin alle. Tiedostan, että paras varata suoraan omalle työterveyslääkärille, joka voi tarpeen tai tilanteen mukaan ohjata eteenpäin, toisin kuin muut työterveyden lääkärit. - Jaahans, ei ainakaan viikkoon ole aikoja tarjolla. Seuraava vapaa 15 minuutin mittainen aika viikon päästä maanantaina, 8.3.2021. Nappaan heti kiinni, ettei mene ainakaan kauemmas. - Muutama klikkaus ja aika on varattu ja vahvistus saatu.  Varauksen jälkeen muutamia päiviä kutakuinkin normaalia elämää. Tai niin normaalia kuin nyt sitä voi tässä maailmantilanteessa pitää normaalina. Uusi normaali.  Pariin päivään en puhu aiheesta patti kenellekään. Miesystävänkin kanssa onneksi muitakin aiheita, kuten hänen hiihtonsa ja lähestyvä talvilomansa. Elämme myös jänniä hetkiä MM-hiihdoissa. Ajatukset rullaa ja kulkee arjessa, työssä, etätyös...

 Se oli alkuiltaa, tai myöhäistä iltapäivää. Oli tarkoitus alkaa syömään. Joku kumma kutina, tai pieni kihelmöinti kaulalla sai hieromaan kaulan vasempaa puolta, solisluun yläpuolelta. Siihen sormet nappasi, mitä löysivätkään. - Mikäs tämä on, kummastuin. Kokeilin uudelleen, enkä heti löytänyt. Mutta sitten tunsin. - Kyllä. Joku kohouma, Patti. Kyllä, niin on. Vaistomaisesti kokeilin toiselta puolelta kaulaa. - Ei. Siellä ei tunnu vastaavaa. Piti kuitenkin varmistella ja vielä etsiä vasemmalta puolelta uudelleen. Nyt sormet jo löysivät helpommin. Siinä se on, ihan selvästi. Mutta kuitenkin epäuskoisena ja yllättyneenä kysyin myös miesystävältäni. Voitko katsoa, onko tää joku patti.  Hän tunnusteli ja löysi saman patin, kysyi onko se kipeä, sattuuko. En osannut sanoa, mitä tuntui, ehkä vähän arkuutta. Sitten hänen sormensa hakivat myös toista puolta, onko siellä samanlaista. Eivät hänenkään sormensa löytäneet, vaan hakeutuivat uudelleen vasenta puolta tunnustelemaan. Kyllä, tää...