Alkupäivä töissä menee vähän retuperälle. Huomaan itsessäni pientä jännitystä ja keskittymiskyvyttömyyttä. Mieli harhailee väkisin iltapäivään. Esimiehen kanssa olin sopinut voivani plussien kautta omille asioilleni liukua iltapäivällä ennen kiinteän työajan loppua niin, etten enää työn ja tietokoneen ääreen palaa silloin maanantaina.
Päiväkahvin aikaan sitten hyppään autoon ja ajelen kaupunkiin työterveyteen. Päivä on pakkasen puolella, selvästi kylmempi kuin viikonloppuna. Aurinko kuitenkin paistaa ja muistuttaa keväästä. Naistenpäiväkin, toden totta.
Tietenkin vastaanottoajat ovat vähän myöhässä, mutta omani tulee ajallaan, lähes 10 minuuttia myöhässä. Kerron murheeni ja toiveeni jatkoa ajatellen. Aloitan päällimmäisestä asiasta, patista minkä löysin viikkoa aiemmin. Toivoin lääkärin tutkivan poskionteloni, saavani peruslabratutkimukset sisältäen kilpirauhastutkimukset ja myös ferritiiniarvot toivon mitattavaksi. Kerron joitakin vuosia sitten tehdystä kilpirauhasen ultraäänitutkimuksesta ja vajaatoiminnan kokeilevasta lääkityksestä. Avaudunpa siitäkin, että painoni on kohonnut. Siitä asia uhkaa suistua väärälle uralle, lääkäri tarttuu tomerasti asiaan kysyen paljonko painan. Lukemat kerrottuani ilmeisimmin näppäilee ne painoindeksilaskuriin ja lähes tylysti kysyy tarvitsenko ravitsemusterapiaa. Hämmennyn, sillä koen sen nyt toisarvoisena ja palaan takaisin pattiin sekä kilpirauhasiini ja latelen takaisin kännykäkamerakuvista sitä koskevia aiempia tutkimustuloksia vanhoista työterveyden merkinnöistä toisaalta.
Kyllä, vasen kilpirauhaseni on selvästi normaalia pienempi, oikea ilmeisimmin lähes normaali. Luettelen hänelle mittaustulokset joulukuulta 2010. Lääkäri yrittää pysyä mukana tuijottaen tiukasti tietokoneensa ruutua ja kirjaten kiireellä tietoja itselleen ylös. Tiedot kirjattuaan lähestyy minua ja ultraa poskiontelot maskin poistettuani. Toteaa "Ei näissä mitään." Sitten tunnustelee kaulaa, etsien pattia, ei edes kunnolla löydä, mutta palaa takaisin tietokoneensa ruudulle. Etsin patin itse ja mainitsen, että tuossa se nyt on. Lääkäri palaa takaisin ja sanoo, että juu, nyt hän sen tuntee. Mielestäni tämä hyvin pintapuolinen tunnistus riitti hänelle. Enää hän ei selvästikään halunnut reviirilleni tulla, enkä suoraan sanottuna itsekään halua paikallaoloani pitkittää, kun minulla ei enää ole maskia.
Jatkamme keskustelua loppuun, miten etenemme. Lääkäri suostuu kirjoittamaan lähetteen labraan, myös ferritiini voidaan tässä kohtaa mitata, vaikka se ei kuulema yleensä tähän kuulukaan. Sanoo myös tekevänsä lähetteen kaulan alueen ultraäänitutkimukseen, mihin voin käydä varaamassa ajan, ruuhkaa ei pitäisi nyt olla. Lisäksi vielä mainitsee, että samalla kun varaan ajat labraan ja ultraan, minun tulisi myös varata puhelinaika hänelle tuloksia varten. - Asia selvä. Vastaanottokäynti ohitse.
Painun lääkärinhuoneesta suoraan vessaan, missä pesen käteni ja viritän uuden maskin. Olen vieläkin ymmälläni, miten käyntini meni noin niinkuin omasta mielestäni. En koe, että juurikaan asiakasystävällisesti ja ihmistä kunnioittaen. Mutta hyvilläni olen, että sain, mitä lähdin hakemaan. Toimiston sisäilmaa sivuttu. Poskiontelot ultrattu. Jatkotutkimukset saatu, jopa ne aina kiistanalaiset kilpirauhas- ja ferritiiniarvot.
Vielä ennen poistumista käyn asiakaspalvelutiskillä ja varaan peräkkäiset ajat labraan ja ultraan, ettei nyt ainakaan montaa kertaa tarvitse juosta paikalla. Asiat järjestyivät jouhevasti jo parin päivän päähän, keskiviikolle. Tosin ne ovat aamupäivällä, keskellä työpäivää, tarkoittaen että kerrytettyjä plussia taas tarvitaan omalla ajalla työterveydessä tutkimuksissa käyntiin. Onneksi niitä nyt kuitenkin on.
Ajelin siitä miesystävän luokse. Matkalla soitin kummitytön äidille purkaen päällimmäiset lääkärin käytöksen aiheuttamat mielipahat. Vaikka paino onkin noussut, niin ei se nyt ekana ole mielessäni nyt. Vajaan kymmenen minuutin puhelu saa taas itseni paremmalle mielelle. Miesystäväni luona hän oli jo aloittanut siivouksen, vienyt matot ulos pakkaseen ja imuri lauloi kun tulin ovesta sisään. Saatoin vaatteet vaihdettuani sekä kumihanskat ja siivousaineet löydettyäni painua minäkin vessan pesun kimppuun. Sen jälkeen sainkin jo imurin laulettua ottaa tanssia mopin kanssa ollen läsnä vain siinä, mitä tekee. Mielipaha huuhtoutui siivousvesien mukana viemäriin.
Ilta jatkui vielä suihkun jälkeen sienipiiraan ja pannukakun leivonnalla. Miesystävä kävi hiihtämässä. Iltateellä ja leivonnaisia maistaessamme olimme väsyneitä, mutta tyytyväisiä yhteisen siivouksen lopputulokseen. Yöllä uni tuli, minulle, väsyneelle, suht helposti, mutta toinen raukka ilmeisimmin valvoi jalkasärkyjensä kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti