Kohtuullisten yöunien jälkeen on edessä odotettu ja jännitetty päivä. Aamulla on pakkasta ja auto jäässä. Se saa sulatella aamupuuron ja kahvin ajan. Vähän reilussa tunnissa olen valmis matkaan, oman alueemme keskussairaalaan. Miesystävä lähtee kuskiksi sekä henkiseksi tueksi ja kuuleviksi korviksi mukaan.
Ajomatkaa on noin tunti. Sinä aikana maisemat vilahtavat ja luonto näyttää pykälän verran olevan lähempänä kevättä. Kotkan kylttejä nähdessäni jännitykseni kohoaa ja myös sairaalareissuja kohtaan kokemani inhoväristykset lisääntyvät. Olen aina ahdistunut Kotkaa lähestyessäni, on syy siellä käyntiin mikä tahansa, merenrannaan kauniit maisemat, tai sairaalareissu.
Auto löytyy perillä helposti parkkiin, itse sairaalarakennus on aivan erinäköinen kuin edellisellä kerralla käydessä. Laajennus ja uudistusremontti on vaikuttaneet julkisivuun nostattavasti. Päivystyksen sisäänkäynti on uutukainen, mutta me maskit viritettyämme suuntaamme kohti pääovea, tai ainakin sinnepäin olemme opasteiden mukaan menossa, vaikka itse ovi ei satu kummankaan silmään. Saan kävellessämme lisää inhoväristyksiä, kun näen useamman kerran koronanäytteenotto-opastuskylttejä. Sana COVID19 huutaa silmille keltaisista kylteistä. Sekin vielä, tässä kaikessa.
Jonkun sisäänkäynnin yhteydessä on telineillä joku asentajan näköinen mies. Päädymme kysymään häneltä, missä se pääovi nyt sitten oikein on. Hän ystävällisesti laskeutuu telineiltä ja lähtee nurkan taakse näyttämään, että tuolla ajoluiskan takana se on. Kiitän häntä avustaan ja löydämme pääovelle, missä edelleen tulee kyltti, jos olet oireinen tai testaukseen tulossa, älä käy tästä ovesta.
Automaattiovet avautuvat käsiä heilauttamalla ja sisäpuolella ovat vastassa pöytien takana istuvat henkilöt käsidesiä ja kasvomaskeja jakamassa. Olemme kuin kuulusteluun tai oikeudenkäyntiin tulossa. Puhelimessa viime viikolla saadut ohjeet mielessäni kävelemme kohti käytävän päässä näkyvää ilmoittautumisautomaattia. Kela-kortti lukijalle ja kuitti tulostuu. Siinä näkyy tämän päivän päivämäärä, tämän päivän määränpäämme, KNK-poliklinikka ja isolla lihavoidulla fontilla teksti "erikoistuva lääkäri". Ajatus käy mielessä, että lääkäri on varmaan vielä nuori ja vielä innostunut erikoistumisalastaan...
Sisällä olevat kyltit ovat aikalailla sekavia, mutta kuitenkin löydämme polin ennen varattua aikaa. Jäämme odottamaan käytävälle, missä ohitsemme vaeltavat vuoroin henkilökunta ja moninaiset potilaat. Vastaanottoaika klo 9:30 on jälleen kerran myöhässä, varmaan sen akateemisen vartin verran. Lopulta kuulen sukunimeäni kutsuttavan sisään. Ovella pikainen varmistus, onko mahdollista ottaa saattaja mukaan. Lääkäri antaa luvan ja viittilöin myös miesystävän astumaan sisään.
Lääkäri opastaa istumapaikkoja, hauskasti toteamalla, että potilaalle on tuo paras paikka... - Niinpä, hymähdän. Hän alkaa kertaamalla minun tulleen paikalle kaulan alueelta löytyneen patin tiimoilta. Kyselee esitietoja, alkoholit ja tupakat, onko perussairauksia, lääkitystä, jne...
Lähden itse laveasti taustoittamaan, jo lapsuusajan kaverini, atopian ja kymmenisen vuotta sitten kokeilussa olleen kilpirauhasen vajaatoimintalääkityksen kautta nykyhetkeen. Välissä mainitsen lapsena hyvin usein potemani korvatulehdukset ja kitarisojen poiston jälkeen tulehduksien muuttamisen hyvin usein poskionteloihini. Kerron allergisesta nuhastani ja nenätukosta kuin myös asennetusta hammasimplantistani. Lääkäri kirjaa muistiinpanojaan käsin paperille. Sitten kynä taukoaa ja pääsemme itse pattiin, kuinka sen itse löysin ihan sattumalta muutama viikko takaperin, helmikuun viimeisenä.
Lääkäri kyselee onko ollut mitään muita oireita tai löydettyjä patteja. Kerron olleeni väsyneempi jonkun aikaa, kuin yleensä. Kerron painonnoususta sekä iho-oireistani ja ajoittaisista nenän verisistä eritteistä. Kerron myös kaulan alueen rauhasturvotuksesta, mitä usein on ihmetelty. Lääkäri rauhallisesti toteaa sen voivan johtua tulehduksesta.
Sitten hän alkaa samaan rauhalliseen tyyliin, että nyt sitten on tarkoitus jatkaa patin jatkotutkimuksilla, kuten koepalan viipaletutkimuksella. Yhdessä tuumin olemme kaikki paikallaolijat koko patin poiston kannalla, mutta sitä ei voida tällä käynnillä toteuttaa. Samalla hän alkaa tehdä kliinisiä tutkimuksia, eli paikallistaa itse patin ja tunnustelee kertakäyttöhansikkaiden suojaamin käsin myös aiemmin mainitsemani kaularauhaset. Hän tutkii molemmat korvat, katsoo kurkun ja tunnustelee kieltä, koputtelee hampaita ja käy myös nenän ontelot tarkistamassa. Kertoo ilmatiehyiden olevan auki, mihin minun on pakko todeta, että itsestäni todellakaan juuri koskaan tunnu siltä, vaan että nenä on kuin aina tukossa. Samalla muistuu mieleen myös ajoittainen kuorsaamiseni.
Kliinisten tutkimusten aikana lääkäri kertoo edessä olevista toimenpiteistä, kuten patin poistamisesta leikkausoperaatiolla kiireellisellä lähettellä, noin kuukauden sisällä. Kertoo patin sijaitsevan lähellä olankohottajalihaksen hermoa ja on riskinä hermon tuhoutuminen, mikä vaikuttaa niin, että olankohottajan toiminta voi jäädä vajavaiseksi. Samalla hän kertoo, että toimenpide tullaan tekemään nukutuksessa poisto-operaation helpomman ja kivuttomamman toteutuksen vuoksi. Kaulan alueelle tulee poiston jälkeen jäämään parin-kolmen sentin mittainen leikkausarpi, joka jää nätisti ihopoimun suojaan.
Nyt tällä käynnillä otetaan kuvaa nenästä ja nielusta. Hän sanoo olevansa vasta erikoistumassa ja käyvänsä välillä varmistamassa asioita ja konsultoimassa jo erikoistunutta lääkäriä. Kun hän poistuu huoneesta jäämme kahden. Mietimme yhdessä kysymyksiä, mitä haluamme lääkärille esittää. Haluamme kysyä patologin lausunnon tekstistä heterogeenisestä lymfaattisesta solukosta, blastisoluista, sekä onko tässä minun kohdallani epäilys lymfoomasta.
Välissä huoneessa käy hoitaja tai avustaja tuomassa kameralaitteen kuvaamista varten. Lääkärin palattua esitämme kysymyksemme. Saamme perusteelliset vastaukset. Heterogeeninen solukko on tässä tilanteessa huonompi asia kuin homogeeninen. Saamme blasteista pienimuotoisen luennon tietokoneen näytöllä esitetyn kuvan keralla. Blasteja on meillä kaikilla ihmisillä alkusoluina, terveillä ja sairailla. Blastit valmistuttuaan isommiksi soluiksi voivat esim. olla aivan hyvin tervettäkin kudosta. Ja kyllä, lymfoomaa ollaan patin poiston ja jatkotutkimuksien avulla poissulkemassa. Ei kuitenkaan kannata olla valtavan huolissaan kaikesta meneillään olevasta, patti voi olla siinä hyvän- kuin pahanlaatuinenkin ja nykyään on paljon auttavia ja parantavia hoitoja olemassa. "Vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon", toteaa lääkäri.
Keskustelemme myös itse tulevasta operaatiosta ja siitä, että sen jälkeen voin varautua noin viikon mittaiseen sairauslomaan. Operaation jälkeen pidetään noin pari viikkoa myöhemmin ns. lymfoomamiitti, missä läpikäydään tulokset, olivat ne kumpaa tahansa.
Vielä hetki ennen kameran käynnistymistä muistan kertoa lääkärille isäni menehtyneen akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan vuosia sitten. Pikaisesti ja aivan ohimennen lääkäri suhauttaa oikeaan sieraimeeni puudutusainetta varmuuden vuoksi. Se tuntuu inhottavalle nenässä ja maistuu pahalle valuessaan nieluun. Silmistä tirahtaa vesi. Sitten hän puuduttamisen perään työntää noin lyijykynän paksuisen letkun päässä olevan kameran nenäni uumeniin. Kiertelee ja pyörittelee sitä sieraimessa ja ontelon sisällä samalla näyttöruutua tuijottaen. Työnnän leukaa eteen ja kieltä ulos kehotusten mukaan. Välillä tuntuu inhottavalta ja pientä ikävää tuntemusta, kun kamera tökkää limakalvoon, tai sen seinämiin. Ei se nyt satu, mutta tuntuu epämiellyttävältä.
Lääkäri toteaa, että paikat näyttävät ja vaikuttavat olevan kunnossa, ettei mitään erityistä nouse esille. Mainitsen aiemmin minulla todetusta nenän alakuorikoiden liikakasvusta, mutta ilmeisesti lääkäri ei sitä pysty varmentamaan, että näin olisi nyt. Sanoo ilman kulkevan ja kaikki vaikuttaa hyvältä. Kuvantaminen on melko nopeasti ohitse ja saan nousta parhaalta paikalta. Menen huoneen nurkassa löytyvän pesualtaan ääreen niistämään nenäni ja laittamaan uuden maskin kasvoilleni. Lääkäri toteaa samaan rauhalliseen tyyliinsä, että sen voi kaikessa rauhassa asettaa paikalleen. Huikkaa perään kiitos, näkemiin.
Huoneen ulkopuolella tarkistamme kellon, se on noin puoli yksitoista. Eli aikaa meni kolmisen varttia, vaikka omasta mielestäni tuntui, kuin olisin ollut sisällä kauemmin, ehkä tunninkin. Tästä käynnistä jää paljon parempi ja luottavaisempi tunne, kuin herra työterveyslääkärin puhelinajan jälkeen. Miesystävän mieli on myös rauhallisempi. Olemme molemmat vakuuttuneita, että lääkäri oli ihanan asiallinen ja selkeä. Mukavaa oli myös kiirettömyyden ja levollisuuden tunne. Hyvin hän kaikki asiat huolellisesti selitti ja ymmärsi lisäkysymystulvamme äärimmäisen hyvin. Hienoa oli myös se, että hän kaikissa vastauksissaan pitäytyi omalla erikoistumisalallaan, eikä alkanut esim. hematologian erikoisalaan liittyviä asioita vastata tai spekuloida. Jos hän samaan tyylin jatkaa, uskoakseni hänestä valmistunee ajastaan hyvä KNK-tautien erikoislääkäri.
Kommentit
Lähetä kommentti